Mistä mä sen tiedän, ollaanko jo siellä?

Kun sä elät näinä kylminä aikoina.
Sun pitäs pitää huoli veljistä ja siskoista.
Ettei kyynisyys maata valloita.
Koita jaella vastaan vähän rakkautta.
Ettei kaikki tää suru ois hyödytöntä.
Lemmen täytyis olla pyyteetöntä.
Kuuntele sun sydäntä älä sun mieltä
Kyl sä tiedät et...

Kaikki kaipaa lempee. Eiks niin?

tää aamu oli pitkästä aikaa sellane, etten vaa saanu nostettuu mun persettä ylös lämpimäst sängyst ja suunnata sitä kohti kouluu. tosiaan eilen kirjottelin vähä kuulumisia mun viimevuodesta, ja myös koulu kuulu siihe oleellisesti. tai kuulu ja kuulu.. eli sillo ko oli vähä fiilikset kadoksissa kaikkea kohtaan, nii myös se koulunkäynti kärsi siitä. taisin olla parikuukautta käymättä kouluu, nukuin aamut himassa ja muutenki olin tosi flegu. mä siis opiskelen lähihoitajaksi helsingin diakoniopistossa ja just sillon ko olin poissa koulusta, siel käytii semi tärkeitä juttuja just työssäoppimista varte. vaikka en ollu siel käyny, sain kuitenki luvan suorittaa työssäoppimisen, joka ois ollu läheisessä leikkipuistossa. en tietenkään menny sinnekkää, tosi fiksuu joo, ja nyt se pitäis käydä sit seuraavan syksyn, millo meil on toine työssäoppiminen hoidonpuolella.. jees eli koulu todennäkösesti tulee kestää mul vähä kauemmi. no ei voi mitää, koska enää en jaksa lähtee vaihtaa kouluu, minkä tein jo kerran, eli hyppäsin lukiosta tonne diakkariin. 

tän aamun fiilistelyn on tehny mahdolliseksi 

Reino & the rhinos 

huikee positiivisen fiiliksen nostaja :--)

-  Opasta mua aurinko, mä pelkään pimeää

Polta jo pois ahdinko, mä kaipaan elämää

Näytä mulle tie aurinko sun uuteen aamuun

Kaikki tää murhe ja vahinko sun tuuleen haihtuu..

ja ainii, tänää ihana luokkalaiseni laittoi kuvat meijän luokasta jotka oltii otettu mustasaaressa tutustumispäivänä. ikävä kyllä pari ihanaa puuttuu kuvasta

Toiset lähtee ja toiset jää, mä lupaan jäädä yrittämään

mä hiivin varpasillani, etten löytäis heikkoa kohtaa. älä murra jäätä, älä vedä mattoa jalkojen alta. kaikki on niin täydellistä nyt. mä pelkään, mutta mä en pakene. mä jään, mä katson, mä annan kaikkeni. en mä tavottele mitään onnea suurempaa

enkä mä pakene enää

kaikki on asenteesta kiinni. voit rypee ja masentuu himassa iha mielinmäärin, mutta sä oot ainut joka siit kärsii. tietenki läheiset on huolissaa ja oot niiden ajatuksissa, mut vaan sä tunnet ne sen hetkiset fiilikset. on helpompaa olla ilonen, vaikka syitä siihe positiivisuutee ois vaikee löytää.

mun viimevuos oli henkisesti ja fyysisesti tosi rankka. en oo ikinä joutunu miettii niin syvällisesti, et kuka mä oon ja mitä mä oikeesti haluun. tuntuu et oon eläny jossai omassa kuplassa, josta vaan mun hyvät ystävät on tienny. 

ko mä nyt alan miettii ja muistelee viimevuoden tapahtumii ja vähä myös 2012 viimesimpii kuukausii, huomaan etten oikee muista mitää. yhes vaihees en halunnu muistaa mitää mitä on tapahtunu, nii mä ikäänko suljin vaa mun mielen niiltä kipeiltä asioilta. 

mulla se autto, en tiiä miten muut jotka on ollu samanlaisessa tilantees on kokenu ton, tai onks niil ollu muita metodeja miten ne on menny eteenpäin. 

tosiaan vuoden melkein seurustelin paskassa suhteessa, jossa luulin välittäneeni siitä tyypistä. olin eron jälkee tosi pettyny, ja syytin itteeni tosi monesta ongelmasta mitä oli se suhteen aikana syntyny. rankan siitä erosta teki se, et mä olin suunnitellu tulevaisuutta sen kanssa. ja sen eron jälkee, mulle ei jääny kätee mitää. 

ja uudensuunitteleminen ei todellakaa sillo sopinu mulle. eli sillo jäin vaa rypee itsesäälii ja miettii et voisko jotai asioita korjaa. onneks ei voinu. pahemman tilanteesta ois tehny se, että mulla olis ollu syvempiä tunteita sitä kohtaan. nyt siis vaan katkeroiduin himassa miettimässä kaikkia niitä suunnitelmia mitä me oltii luvattu tehdä toistemme kaa. 

vitun hyvä ettei saatu mitää toteutettuu.

eli mä sitte rypiskelin jonku aikaa himassa, ja aloin tajuta faktoja siitä suhteestä. ensinnäkkään en ollu suhteessa niiden tunteiden takia, koska niitä ei ollu paljon mitään, vaan sen takia, että olin pystynyt suunnitella sen kanssa juttuja, jotka halusin toteuttaa silloin ja jotka sillo anto mulle varmuutta jäädä siihen suhteeseen. ai että ihminen toisinaan voi olla tyhmä. kun olin saanut mietittyä näitä asioita mun pienessä pääkopassa, tajusin että ihan vitun turhaan mä itken himassa, ihmisen takia josta en todellisuudessa ees välittänyt tai jota en ees suhteessa oppinut tuntemaan. 

se loppu sit siihe. onneks. olin oikeesti ollu ihan liian kauan istumassa jossain pimeessä nurkassa :-D

kun uusvuos läheni lähenemistään mä aloin höllätä mun otetta stressistä. halusin vaa huokasta helpotuksesta ja sanoo 'ai vittu miten kiva että tää vuos loppuu, oli nimittäin aivan paska. ja niinhän mä sanoinkin ja samalla korkkasin kuoharipullon ja olin aika tillintallin. 

ikinä en oo vuodenaikana kasvanut henkisesti niin paljon ko viimevuonna. okei no vähä fyysisesti kans. on paljon helpompi tehä erilaisii päätöksii nyt ko tietää mitä tahtoo ja mitä oikeesti ansaitsee. ja sitä on alkanu taas vaatii itteltää enemmä. ja viimesetki sinisilmäsyyden rippeet on tippunu pois. onneks.

eli vuodesta 2013 jäi käteen kipeitä muistoja, pimeitä jaksoja, pieniä onnellisuuden paloja, suuri henkinen kasvuoperaatio, ja parit hauskat baarireissut.

mä kiittään ja kuittaan ja aijon tehä vuodesta 2014 aivan huikeen. 

kisses and hugs.